Taideyliopisto ja säästö

Professorit Varto, Pohjakallio ja Sederholm ehdottavat kaikkien taideyliopistojen yhdistämistä yhden epäinnovatiivisesti nimetyn organisaation, ns. innovaatioyliopiston alaisuuteen (HS, Mieilipide, 12.1.08). Musiikkikoulutuksen näkökulmasta tarkasteltuna ehdotus on huonosti harkittu. Päinvastoin kuin useimmat muut maamme yliopistot, Sibelius-Akatemia on 1600:lla opiskelijallaan jo tällä hetkellä oman alansa yleismaailmallisessa vertailussa poikkeuksellisen suurikokoinen.

Toisin kuin hokema väittää, organisaation kasvu ei tuo automaattisesti mukanaan säästöä ja synergiaetua. Kasvun luonnollisena seurauksena on ihmisten välisen ”neuroverkon” riittämättömys arkipäivän rutiinien ylläpitämiseen ja vastaavasti jyrkästi lisääntyvä tarve hallinnollisille järjestelmille. Ihminen on kuitenkin älykkäämpi kuin parhainkaan järjestelmä - ja ennen kaikkea joustavampi! Järjestelmien valtapiirin laajentuessa kasvaa myös organisaation perustoiminnalta resursseja ja elinvoimaa syövä hallinnollinen ähky. Ihanteellisen kokoisessa organisaatiossa perustoiminta (esim. yliopistoissa koulutus ja tutkimus) sekä sitä tukeva hallintojärjestelmä ovat tasapainossa. Liian monessa julkishallinnollisessa instituutiossa tämä kriittinen piste kuitenkin on jo kauan sitten ylitetty.

Monopoliasemansa seurauksena Sibelius-Akatemian haasteellisena tehtävänä on kouluttaa opiskelijoita mitä erilaisimmille musiikinaloille. Samalla kun siltä odotetaan seuraavaa Sibelius-viulukilpailun voittajaa, on sen huolehdittava seurakuntien kanttorien, koulujen musiikinopettajien ja monien ei-klassisten tyylisuuntien esittävien taiteilijoiden ja pedagogien pätevyydestä. Perinteisen, käytännön ammattitaitoon tähtäävän koulutuksen oheen on sittemmin vielä liitetty akateeminen tohtorinkoulutus ja tutkimus. Kaiken tämän seurauksena instituution sisällä vallitsee lukuisia keskenään hyvinkin ristiriitaisia käsityksiä yhteisistä päämääristä, mikä on vain omiaan laskemaan työmotivaatiota ja vähentämään innovatiivisuutta. On vaikea kuvitella, miten toiminta tehostuisi, jos kokonaisuuteen lisätään vielä muiden taidealojen tai peräti kauppa- ja insinööritieteiden erityisvaatimukset.

Usko innovaatioyliopistoon on pitkälti uskoa siihen, että maksimaalista yhteiskunnallista hyvää tuottavat ideologiselle perustalle luodut, ylhäältä ja ulkopuolelta ohjatut, mahdollisimman suurikokoiset järjestelmät. Kehotan kaikkia näin uskovia muistelemaan entisen itäisen naapurivaltiomme lyhyeksi jäänyttä mutta innovatiivista historiaa.