Itsehallinto ja yliopistokollegio

Moni tietää, että yliopistoilla on Suomessa itsehallinto; harvempi on tullut miettineeksi, mitä itsehallinto tarkkaan ottaen merkitsee. Kaikki lait ovat luonteeltaan ylimalkaisia ja jättävät tilaa yksilön omille valinnoille. Lainsäätäjä haluaa, että lapset saavat joka päivä ruokaa, mutta kysymys, syödäänkö aamulla puuroa vai viiliä, kuuluu perheen yksityiseen autonomiaan. Yliopistojen kohdalla tuo lakiin jätetty reikä on poikkeuksellisen suuri, ja avoimiksi jäävät monet toimintamme kannalta ratkaisevan tärkeät kysymykset. Eduskunta onkin asettanut meille velvoitteen luoda oma sisäisen “lakimme” tuota aukkoa täyttämään. Tätä itse itsellemme kirjoittamaa “lakien” kokonaisuutta kutsutaan johtosäännöiksi. Johtosäännöt (ks. www.siba.fi/fi/info/saadokset/) vaikuttavat arkipäiväämme huomattavasti konkreettisemmin kuin tuo paljon puhuttu, mutta etäinen yliopistolaki - oli se sitten nykymuotoinen tai uusi. Tätä tarkoittaa yliopistojen itsehallinto.

Suomessa ylintä valtaa käyttää eduskunta, jolla on valta säätää lakimme. Sibelius-Akatemiassa muodollisen vallan avaimet ovat sillä, joka päättää johtosäännöistä. Sekä vanhan että uuden yliopistolain mukaan johtosäännöistä päättää hallitus. Hallituksen valitsemme itse. Voimme siis itse vaikuttaa siihen, minkälaiset johtosäännöt toivomme itsellämme olevan - olettaen, että hallitus osaa valtaansa viisaasti ja äänestäjien tarkoittamalla tavalla käyttää. Koska maailma muuttuu, on hyvä silloin tällöin tarkistaa, miten olemassaolevat johtosäännöt palvelevat yliopistomme todellisia taiteellisia tavoitteita. Onko esimerkiksi perusteltua, että vuosikymmenten uran Sibelius-Akatemiassa tehneellä tuntiopettajalla ei ole vaaleissa äänioikeutta, mutta viime kuussa palkatulla intergalaktisen koordinaatiodynamiikan konsulentilla on?

Uusi yliopistolaki tuo mukanaan monta uudistusta. Ehkä eniten on puhuttanut vaatimus, että hallituksen jäsenistä joka toisen on oltava ns. yliopistoyhteisön ulkopuolinen. Tämän on pelätty johtavan taiteen ja tieteen vapaudelle vieraiden intressien korostumiseen Sibelius-Akatemian ylimmässä päätöksenteossa. Meitä on rauhoiteltu toteamalla, että yliopistojen merkittävästi kasvava taloudellinen vastuu edellyttää myös hallitukseen taide-elämää laajempaa asiantuntemusta. Tämä on totta. Sen sijaan perätön on eri muodoissa usein kuultu väite, että uusi hallitus tulee toimimaan ainoastaan jonkinlaisessa taloushallinnollisessa avaruudessa vailla vaikutusta koulutuksen sisältökysymyksiin. Emme saa unohtaa, että myös uusi hallitus säätää Sibelius-Akatemian johtosäännöt. Niillä on välitön vaikutus esimerkiksi siihen, kuka Sibelius-Akatemiassa opettaa.

Yliopistouudistuksen isät ovat olleet tietoisia tästä uhasta. Niinpä he ovat luoneet täysin uuden toimielimen, yliopistokollegion, varmistamaan, että hallituksesta ei muodostu liikemaailmasta tuttu itse itsensä valitseva politbyro. (Korostettakoon, että yliopistokollegio ja rehtorinvaalista tuttu vaalikollegio ovat kaksi eri asiaa!) Yliopistokollegion tehtävä voidaan johtaa valistusfilosofien ajatuksesta, että suurten päätösten tekoon, esim. perustuslain säätämiseen, ei riitä valtaan jo valittujen sisäpiiri, vaan päätös pitää alistaa kansan laajemmalle hyväksynnälle. Yliopistokollegio päättää, kuinka monta jäsentä uudessa hallituksessa on ja kuinka kauan se istuu. Juuri yliopistokollegiolle on annettu tehtäväksi valita nuo hallituksen ulkopuoliset jäsenet. Ennen päätöstään se luonnollisesti miettii, mitkä ovat ne kriteerit, joilla mainitut henkilöt valitaan. Tarvitsemmeko huippuekonomin vai huippujuristin? Vai jätämmekö molemmat rannalle, sillä myös huippupianisti on lain tarkoittama ulkopuolinen (mikäli hän ei ole meillä päätoimessa). Myös lain laatijat ovat halunneet korostaa, ettei ns. ulkopuolisten ole pakko olla taiteen ulkopuolisia. Laissa todetaan, että yliopistoyhteisön ulkopuolelta valittavien jäsenten tulisi edustaa “monipuolisesti yhteiskuntaelämän ja yliopiston toimialaan kuuluvien tieteiden ja taiteiden asiantuntemusta”.

Tässä vaiheessa tarkkaavaiselle lukijalle lienee jo herännyt kysymys, miten yliopistokollegio sitten valitaan ja kuka siihen kuuluu; kuinka kansa lopulta pääsee osoittamaan, rousseaulaisittain ilmaistuna, yleistahtonsa? Vastaus on jälleen kerran hallituksen laatimissa johtosäännöissä. Yliopistokollegioon valitaan vain yliopistoyhteisömme jäseniä, mutta hallitus päättää, kuinka monta jäsentä siihen kuuluu, mitkä ovat eri henkilöstöryhmien suhteet, miten kollegio valitaan ja kuinka kauan se istuu. Uuden lain mukaan yliopistokollegiossa voi olla korkeintaan viisikymmentä jäsentä. Tässä onkin syytä olla tarkkana. Mitä pienempi kollegio on sitä vähemmällä vaivalla päästään, mutta sitä huonommin se toteuttaa alkuperäistä ajatusta laajapohjaisen tahdon ilmaisijana - ja sitä helpommin se taipuu toteuttamaan hallituksen toiveita. Yliopistokollegion itsenäisyys hallituksesta on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää. Päättäähän kollegio myös koko yliopiston tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle. Ja mikäli väärinkäytöksiä havaitaan, kollegion tehtävänä on nostaa vahingonkorvauskanne hallituksen jäsentä vastaan ja erottaa hänet.

Sikäli kun uusi yliopistolaki astuu suunnitellusti voimaan, Sibelius-Akatemian yliopistokollegio on päättänyt, että uudessa hallituksessa on kahdeksan jäsentä. Näistä neljä on ns. ulkopuolisia, ja heidät on jo valittu. Nyt tarkkaavaisen lukijan mieleen saattaa nousta hämmennys. Kuinka on mahdollista, että itse yliopistokollegion vaali sekä kollegion toteuttamat hallituksen koon määrääminen ja ulkopuolisten jäsenten valinta ovat saattaneet jäädä häneltä huomaamatta? Tällä kertaa tarkkaavaisen lukijan ei tarvitse syyttää itseään passiivisuudesta. Sibelius-Akatemian hallitus on näet omalla päätöksellään julistanut itsensä kaikessa hiljaisuudessa myös yliopistokollegioksi ja tehnyt em. päätökset. Näin toimien on saatettu minimoida vaivannäkö ja siinä ohessa turha julkinen keskustelu hallituksen koosta, sisäisistä voimasuhteista ja ulkojäsenten valintakriteereistä. Nykyisessä siirtymävaiheessa yliopistokollegioksi julistautuminen ei oletettavasti ole muodollisesti vastoin lakia. Jos kuitenkin pysähdymme miettimään lainsäätäjän yliopistokollegiolle alun perin suunnittelemaa tarkoitusta, päätöstä voidaan pitää vähintäänkin erikoisena.

Neljän jo valitun anonyymin ulkopuolisen lisäksi uuteen hallitukseen valitaan parhaillaan neljää yliopistomme omaa edustajaa. Lakiehdotuksen mukaan hallituksen jäseniä voi olla kuudesta neljääntoista. Onkin huomattava, että itse itsensä asettaman yliopistokollegiomme päätös rajoittaa jäsenten lukumäärä kahdeksaan johtaa merkittäviin muutoksiin hallituksen voimasuhteissa. Yliopiston sisäisessäkin kiintiössä professorien, lehtorien ja muiden opettajien suhteellinen osuus tulee pienenemään kolmeen neljäsosaan nykyisestä, opiskelijoiden osuus pysyy ennallaan, ja hallinnon painoarvo kolminkertaistuu. Mikä tahansa kahdeksaa suurempi parillinen luku olisi varmistanut suuremman painoarvon sisällölliselle osaamiselle. Tulevaisuudessa Sibelius-Akatemian ylintä valtaa käyttää hallitus, jonka kahdeksasta jäsenestä ainoastaan kaksi on ammattimuusikoita! Se, että näin on, ei johdu uudesta laista, vaan se on oman vaaleilla valitun hallituksemme päätös. Periaatteellisella tasolla laki on asiasta eri mieltä. Sen mukaan asiasta pitäisi vallita hallituksesta erillisen päätöksentekoelimen varmistama laajapohjainen yhteisymmärrys.

Yhdyn rehtorin Äänenkuljettajassa esittämään huoleen siitä, että mitä yhteisten asioittemme hoitamiseen tulee, jonkinlainen väsymys on pesiytynyt keskuuteemme. Ei voida olettaa, että kaikilla olisi aikaa luottamustehtäviin tai älkkäripolemiikkiin. Hallituksen vastuulla kuitenkin on, että niin yliopistoyhteisömme jäsenet kuin sen ulkopuolelle suljetut tuntiopettajat ovat tietoisia meitä koskevien päätösten sisällöstä ja ymmärtävät niiden taustalla vaikuttavat periaatteet. Mikäli näin ei tapahdu, on tuloksena apatiaa ja epäinformoitua urputusta. Ja kun ketään ei kiinnosta, käy niin kuin käy. Taiteen ääni ylimmässä päätöksenteossa hiipuu, hallituksen työskentely etääntyy arkipäivän opetuksesta, yliopistokollegiosta tulee pieni ja hampaaton jne. Hyvät ihmiset. Muistakaa, että yliopistojen itsehallinnon myötä meille kaikille on annettu tietty määrä valtaa. On oma valintamme, käytämmekö sitä itse vai emme. Joku varmasti käyttää.